Jarno Lappalainen

Tuotantotalousteekkari Aalto-yliopistossa, junantuoma espoolainen, opiskelijaliikealumni ja vihreä tietotyöläinen

Kesäopetuskohu ja opetuksen arvostus

leave a comment »

Perjantaista lähtien on julkisuudessa käyty keskustelua STTK:n Mikko Mäenpään ehdotuksista, joista tuoreeltaan kirjoittivat Helsingin Sanomat ja Yle. Mäenpään ehdotuksista suurinta huomiota on saanut opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksien tekeminen ympärivuotiseksi eli se, että korkeakoulut tarjoaisivat mahdollisuutta suorittaa täysipäiväisiä opintoja myös kesäisin. Lisäksi Mäenpää ehdotti, että korkeakouluihin järjestettäisiin pääsykokeet kahdesti vuodessa, mutta tuon ehdotuksen käsitteleminen jääköön tämän kirjoituksen ulkopuolelle.

Mäenpään ehdotus ympärivuotisesta opiskelusta on poikinut runsaasti argumentteja puolesta ja vastaan. Eilen yliopistojen työntekijäjärjestöt eli Yliopistojen opetusalan liitto YLL sekä Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ottivat voimakkaan kielteisen kannan kesäopintojen järjestämiseen. SYL vastasi tänään henkilöstöjärjestöjen kannanottoihin omalla kommentillaan. Työntekijäjärjestöjen huolestuminen on sinänsä ymmärrettävää, mutta nähdäkseni asiassa ei kannata viljellä turhaa vastakkainasettelua. Opetuksen ja tutkimuksen välisen tasapaino on elintärkeä osa yliopistojen toimintaa ja sen kehittäminen on koko yliopiston etu – niin henkilökunnan kuin opiskelijoidenkin.

Kesäopetuksen järjestämisessä olennaisinta olisi mielekkäiden kokonaisuuksien tarjoaminen. Mielekkäät kokonaisuudet puolestaan ovat sellaisia, jotka

  • sopivat opiskelijan tutkintoon,
  • ovat käytännöllisesti ja ajallisesti mahdollista suorittaa,
  • sekä ovat riittävän laajoja (15-20 opintopistettä / kesä-elokuu), jotta opintotukea on mahdollista nostaa.

Hyviä esimerkkejä asian järjestämisestä on jo olemassa, sillä joissain yliopistoissa tarjotaan runsain määrin kesäkursseja sekä jopa kokonaisia sivuainemoduuleja. Useimmissa yliopistoissa tilanne on kuitenkin se, että tarjonta kesäopintojen suhteen on auttamattoman heikkoa. Tämä on ongelma erityisesti niiden opiskelijoiden osalta, jotka eivät syystä tai toisesta onnistu saamaan kesätöitä tai haluavat syystä tai toisesta ottaa ylimääräisen kirin opinnoissaan. Opiskelijatutkimus 2010:n kyselyssä 78% vastaajista ilmoitti olleensa töissä edellisenä kesänä, mikä osaltaan alleviivaa sitä, kuinka tärkeä asia kesätyöt ovat opiskelijoille toimeentulon ja työkokemuksen takia. Kaikille kesätyöt eivät kuitenkaan ole syystä tai toisesta mahdollisia ja mielekkäiden opintokokonaisuuksien järjestäminen heille olisi kaikkien edun mukaista. Hyvällä tahdollakaan en voi kuitenkaan kutsua tyypillistä yhden tai kahden kirjatentin järjestämistä mielekkääksi opintokokonaisuudeksi.

Kesäopetuksesta räjähtänyt keskustelu kuvaa mielestäni selkeästi sitä, kuinka akuutisti tarvitsemme opetuksen arvostuksen kohottamista. Kärjistäen: opetus ei edistä akateemikon uraa, tutkimus edistää. Kuitenkin yliopistojen uusi rahoitusmalli tulee palkitsemaan niitä yliopistoja, jotka ryhtyvät tosissaan panostamaan opintojen parempaan järjestämiseen, sillä opetuksen järjestämiseen liittyvien mittarien painoarvo kasvaa. Tutkimuksen painoarvo tulee nimittäin jatkossa olemaan 13%, kun taas tutkintomäärien painoarvo tulee olemaan 24% ja 55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden opiskelijoiden painoarvo on 11%. Yhteensä opintojen suorittamisen painoarvo tulee siis olemaan 35%. Onkin ilmeistä, että uuden rahoitusmallin myötä hyötyjiä tulevat olemaan ne yliopistot, jotka laittavat opetuksen kehittämisen suhteen uuden vaihteen silmään, kun taas vanhakantaisesti pelkkää tutkimusta painottavat yliopistot tulevat tässä rahanjaossa häviämään.

Avainkysymys niin opetuksen paremman järjestyksen kuin kesäopintojenkin suhteen tuntuu olevan se, että niin tutkimusta kuin opetustakin pitäisi yliopistoissa johtaa paremmin. Huoli siitä, että kesäopintojen järjestämisen takia tutkimuksen tekeminen kävisi mahdottomaksi antaa sellaisen mielikuvan, että yliopistojen toiminnan suunnittelussa on kehittettävää. On luonnollisesti tärkeää, että tutkimukselle varataan sen tarvitsema aika. Tarvitseeko sen varauksen kuitenkaan olla täsmälleen samaan aikaan kaikille vai olisiko asia mahdollista järjestää muutenkin?

Mainokset

Written by Jarno

16.05.2012 klo 08:49

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: