Jarno Lappalainen

Tuotantotalousteekkari Aalto-yliopistossa, junantuoma espoolainen, opiskelijaliikealumni ja vihreä tietotyöläinen

SONK:n opintotukimallista ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta

leave a comment »

Kirjoitus on alunperin julkaistu Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton verkkosivuilla.

SONK eli Sosialidemokraattiset opiskelijat julkaisivat tänään oman ehdotuksensa opintotuen rakenteelliseksi kehittämiseksi. Ehdotus liittyy opintotuen rakenteellisen kehittämisen työryhmään, jonka hallitus päätti perustaa budjettikehysriihen yhteydessä kehittämään opintotuen kannustavuutta kustannusneutraalisti. On sinänsä virkistävää, että erinäiset tahot tekevät konkreettista kehityspohdintaa opintotuen kehittämisen osalta, vaikka koko kehittämisen suhteen toivottavampaa olisikin, että opintotuen osalta noudatettaisiin edes jonkinlaista hienotunteisuutta kehittämisen suhteen. Viimeisimmät rakenteelliset muutokset opintotukeen kun tulivat voimaan niinkin äskettäin kuin viime syksynä.

SONK esittää tiivistäen muutamia parannuksia ja heikennyksiä opintotukeen. Parannusten puolelta merkittävät korkeakouluopiskelijoiden opintotukeen liittyvät seikat ovat opintorahan korottaminen sadalla eurolla kuukaudessa, tulorajojen sitominen indeksiin, huoltajakorotuksen palauttaminen ja opintotuen takaisinperinnän 15 % sakkoverosta luopuminen sekä palautettujen opintotukikuukausien palauttaminen takaisin opiskelijan käyttöön. Jälkimmäiset jäänevät useimpien opiskelijoiden kohdalta joka tapauksessa historian murheeksi, sillä Kela on siirtämässä opintotukien vapaaehtoisen palauttamisen eräpäivän verotuksen valmistumisen jälkeiseen aikaan, jolloin todennäköisesti varsin harvalle käy enää vahinkoa esimerkiksi palkkatulojen ja tulorajojen väärin laskemisen kanssa. Jos tuet puolestaan palauttaa ennen määräaikaa, saa tukikuukaudet myös takaisin käyttöönsä.

Paljon hyviä asioita olisi siis SONK:n mallissa mukana, mutta suunnitelmat niiden rahoittamiseksi ovat ongelmallisia, sillä rahoituskeinona SONK:lla on tulorajojen alentaminen 410 eurolla tuellisten kuukausien osalta ja opintotukikuukausien rajaaminen yliopisto-opiskelijoilta 55 kuukaudesta 46 kuukauteen. Käytännössä siis opiskelijan, joka nostaisi opintotukea yhdeksän kuukauden verran vuodessa, enimmäistulot alenisivat yhteensä 310 euroa opintotukikuukaudelta eli peräti 2790 euroa vuodessa, vaikka otetaan huomioon opintorahan lisääminen satasella kuukaudessa. Vuosituloraja alenisi tällaiselta opiskelijalta nykyisestä 11 850 eurosta 8 160 euroon. Tällaisilla tulorajoilla ja opintotuen tasolla ei edelleenkään mahdollistettaisi varallisuuteen katsomatta yhdenvertaisia opiskelumahdollisuuksia ainakaan suuremmissa opiskelukaupungeissa ilman työntekoa.

Ratkaisuksi korkeisiin kuluihin SONK ehdottaa opiskelija-asuntotuotannon merkittävää lisäystä. Ajatus on erittäin kannatettava, mutta valitettavasti äärimmäisen epärealistinen toteutettavaksi sillä aikataululla, kuin opintotukeen tehtävät rakenteelliset muutokset on nyt tarkoitus tehdä. Mikä pahinta, siinä missä opintotuki on opetus- ja kulttuuriministeriön vallassa, ei opiskelija-asuntotuotanto ole missään määrin heidän vallassaan. Edes siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että opiskelija-asuntojen rakentamisesta tehtäisiin valtion ja kuntien yhteinen kansallinen suurhanke, tulisi opiskelija-asuntopulan korjaaminen uudisrakentamisella kestämään joka tapauksessa aivan vähimmillään 5-10 vuotta. Tänä aikana lukematon määrä opiskelijoita saisi elää erittäin heikoilla taloudellisilla edellytyksillä.

Toinen, ehkä vieläkin huolestuttavampi ehdotus SONK:lla on opintotukikuukausien rajaaminen viiden vuoden yliopistotutkinnossa 55 tukikuukaudesta 46 tukikuukauteen, johon voisi hakea pidennystä 11 tukikuukauden verran. Tämä tarkoittaisi sitä, että minkäänlainen viivästyminen opinnoissa, kuten virhearvio opintojen suunnittelussa, ongelmat vaihto-opintojen hyväksilukemisessa, sairastuminen kriittisenä tenttipäivänä tai vaikkapa vaikeudet asunnon löytämisessä tarkoittaisivat yleensä sitä, että opintojaan ei ehdi suorittaa opintotuen turvin loppuun. Kaiken kukkuraksi esitys on sosiaalisesti kestämätön koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta, sillä vähemmän koulutettujen vanhempien lapset suoriutuvat opinnoistaan tutkitusti hitaammin.

Toteutuessaan ehdotus siis tarkoittaisi mitä todennäköisimmin sitä, että juuri ne opiskelijat, jotka kaikkein eniten tarvitsisivat tukea, putoavat opintotuen ulkopuolelle opintojensa aikana ellei sopeutuminen akateemiseen maailmaan suju kuin ruusuilla tanssien heti alkuun. SONK perustelee esitystään jo nykyisellään käytössä olevalla opintotukiajan pidennysmenettelyllä, jossa opintotukikuukausia voi anoa Kelalta lisää. Tämä prosessi on kuitenkin raskas eivätkä Kelan kukkaronnyörit kovin herkästi aukene muusta syystä kuin esimerkiksi avioeron tai sairastumisen kohdalla. Ehdotus on kohtuuttoman tiukka ja ylettömän byrokraattinen tapa toimia opiskelijoiden moninaisten elämäntilanteiden kohdalla.

SONKin ehdotuksessa on kokonaisuudessaan paljon hyvää, kuten opintotuen sitominen indeksiin, huoltajakorotus ja opintotuen ulkopuoliset kohennukset opintojen ohjaukseen ja opiskelija-asuntotuotantoon. On myös erinomaisen positiivista huomata, että opintotukea on pohdittu perinpohjaisesti ja pyritty löytämään ennakkoluulottomia keinoja parantaa opiskelijoiden asemaa.

Kokonaismallina sen vaikutukset esimerkiksi opintotuen käyttöasteeseen ja koulutukselliseen tasa-arvoon voisivat kuitenkin olla suorastaan turmiollisia: Tukikuukausien rajaaminen osuu matalasti koulutettujen perheiden lapsiin kun taas tulorajojen alentaminen osunee myös merkittävässä määrin sellaisiin opiskelijoihin, jotka eivät saa esimerkiksi tukea vanhemmiltaan tai muilta sukulaisilta, vaan hankkivat täydennyksen toimeentuloonsa työnteon kautta. Eikä sovi myöskään unohtaa sitä, että suomalaiset ovat erittäin ”valmiita” työelämään valmistuessaan johtuen juurikin opiskeluaikana hankitusta relevantista työkokemuksesta. Vaikka opiskelijoista osa toimiikin esimerkiksi palvelualoilla koulutustaan vastaamattomassa työssä, on suurimman osan kohdalla kyse kuitenkin jostain muusta: 65 % työssäkäyvistä yliopisto-opiskelijoista työskentelee nimittäin johto- tai asiantuntijatehtävissä. Suomalaiset maisterit pääsevät myös koulutustasoaan vastaavaan töihin nopeammin kuin juuri missään muualla Euroopassa. Tätäkään ei sovi unohtaa, kun pohditaan opintojen ja työnteon välistä suhdetta.

Vaikka mallista ei samaa mieltä voikaan olla, on loppujen lopuksi kuitenkin mukavaa päästä analysoimaan perusteellisen pohdinnan tuloksia ja toivottavasti rakentava keskustelu opintotuen kehittämisestä jatkuu!

Mainokset

Written by Jarno

21.06.2012 klo 15:00

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: